sunnuntai, lokakuu 23, 2005

VPG

Tänään oltiin sitten Erkin (MB Sky Is Limit) elämän ensimmäisessä suojelukokeessa. Aamulla kyllä aattelin kun heräsin klo 4 kellon soittoon, että hullu mä oon. Ja mieli teki niin jäädä peiton alle. No, tunnin kuluttua istuttiin autossa keula kohti Lahtea.

Jäljet ajettiin ensimmäisenä aamulla ja meille tietty osui arvonnassa numero 1. Joten ajoimme ekan jäljen. Sen Erkki suorittikin todella mallikkaasti. Ensimmäinen kulma tuotti hieman päänvaivaa, mutta selvitti sen itsenäisesti. Tuulta pellolla oli ihan reilusti ja viimeinen suora ajettiin vastatuuleen diagonaalisesti sakoihin nähden. Pisteitä 95.

Siirryttiin sitten tottiksiin kentälle. Ja en ehtinyt oikein virittää Erkkiä ja pistää ns. pakettiin, kun jouduimme jo suoritukseen. Joten se kyllä näkyi läpi koko suorituksen - pientä kurittomuutta! Ohjaaja teki seuraamisessa oikein emämokan ja jätti nopeuden muutokset tekemättä ja meinasi henkilöryhmäkin jäädä... huh, huh - tais pikkasen jännittää ;) Liikkeestä istuminen, joka petti edellisellä kerralla ja liikkeestä maahanmeno ok. Valmistelevat osuudet vain liian lyhyitä. Luoksetulossa hidasti hieman n. 2m ennen ja suoraan sivulle!! Siinä vaiheessa meikä ajatteli, et miten ihmeessä mä saan ton koiran pakettiin. Seuraavana noudot ja tasamaanuotoon lähti nopeasti, nopea tarttuminen kapulaan ja takaisin ja vinoluovutus. Hyppynouto upeasti esteen yli mennen tullen, kapulan tuonti ja sit kierrettiin ohjaaja kaks kertaa ympäri ennen luovutusta ja istuminen vinoon. A-estenoudossa nopeat noudot ja luovutus samanlainen kun hyppynoudossa. No, on vissiin kotona reenattu ruokakipon kanssa sivulletuloa vähän pikkasen paljon... Ja sit se eteenmeno. Arvasin jo miten siinä käy. Yritin pitkittää valmistelevaa osuutta niin, että oltais reilusti päästy noutokapuloiden ohi. Mutta ei... Irtosi pari metriä ja lähti kaartamaan noutokapulatelineelle. Annoin maahankäskyn ja totteli välittömästi menemällä maahan. Liike ei siis tällä kertaa mennyt aivan nollille. Ja mikä parasta nyt kerrankin pääsin puuttumaan tähän virheeseen jopa kokeessa ja uskon, että se kantaa hyötyä jatkossa.

Paikalla olo oli sitten erinomainen. Liike, jossa on aina ollut korjaamisen varaa. Yleensä on ryöminyt n. 2m - nyt ei senttiäkään. Tottispisteet 75.

Sitten se suojelu - oli aika katastrofi. Ei minkäänlaista hallittavuutta... Irrotukset pelas sekä irrotuksen jälkeiset vartioinnit sekä lähetymiset. No, niitä on todella reenattu viimeiset 1,5kk. Niitä meikä pelkäs kaikkein eniten, mutta Erkki järjestikin sit muuta ohjelmaa...

Ei muuta kun hallinta kuntoon talven aikana ja keväällä uudestaan kokeeseen.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

I love subselects / subqueries
I spent so long in MySQL without the option of subselects - that I got so used to JOINing tables as the only way of doing things.
taking care of a blog is like taking care of a dog. Always moving around, changing, attracting attention, getting dirty... I must say you do a fine job of maintaining this blog. It's very good and I'm learning a lot from you. Thanks.

please don't stop the great work you're doing.
my friends website is just starting > Dog Houses (nothing special really... might be good if you like dogs)

Good work! see ya.

7:53 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home